3.

Asutaan kuin tarhaeläimet.
Vieri vieressä, naapuri saa syyn valittaa kun tapellaan, kuunnellaan musiikkia tai langetaan syntiin.
Pakanat !
Yritetään katsoa salaa, mutta huomataan silti kaikki, pienikin liike, mikään ei jää näkemättä.
Puhutaan vähän liian kovaa, juuri sopivasti, että vieressä istuvat kuulevat synkimmätkin salaisuudet.
Kirjoitetaan, vaikka kaikki tietävät jo.
Vahingossa astutaan edessä kulkevan kantapäille tai kirjoitetaan toisen sormi nenällä.
Annetaan itsemme rapistua, jotta toiset saavat lisää puhuttavaa.
Voisin tehdä, voisin olla, voisin, voisin, me päivitellään, mutta mitään ei koskaan tapahdu.
Ehkä vielä joskus, jos olisin.
Yritetään itkeä, mutta saadaan aikaiseksi vain säälittäviä krokotiilin kyyneliä.
Haistatellaan, mutta sekin hukkuu melusaasteen sekaan.
Anotaan, mutta kukaan ei kuule tai ole kuulevinaan.
Mistä niistä ikinä tietää.
Halutaan satuttaa itseään, tuntea jotain, mutta ne ovat vain pintanaarmuja.
Kukaan ei tunne mitään, teeskentelemme.
Olemme olevinamme.
Julisteet on seinällä vinossa, täydellinen ulkokuori rikkoutuu, jos joku huomaa.
Otetaan äkkiä alas ja laitetaan vatupassin kanssa uudestaan.
Voit huokaista helpotuksesta.
Joku väittää olleensa rakastunut, ei haluttu päästää toisesta irti.
En luota siihen, pelättiin vain yksinäisyyttä.
Saatetaan lyödä, muttei oikeasti tarkoiteta.
Ollaan ystäviä, en mä pahalla.
Tapetaan ongelmat kemialla, ongelmat nimeltä tunteet.
Ehkä jos olisin, ehkä vielä joskus voisin
murtautua tästä tarhasta.