Ekan piti olla runo, johon inspiraatio piti saada tästä kuvasta:
Sielu sotkuinen kuin kiharat hiuksensa,ei koskaan tullut kukaan selvittämään.
Tonnikeijuksi haukuttiin,
rikki laitettiin.
Toivoi aina pääsevänsä pois
kutistuvansa, kuin näkymättömiin.
Kevyeksi kuin perhonen,
voisi lentää irti heidän otteistaan.
Niin kauas, että ilkkuvat sanat hukkuisivat,
ei niitä kuulisi melusaasteelta.
Lentäisitkö kanssani?
------------------------------------
Seuraavassa taas aiheena oli lyhyt novelli, jossa piti olla onnellinen loppu.
Minun rinnassani on vain puolikas sydän. Toisen veit sinä.
Me tavattiin kevään lopussa ja oltiin yhdessä lähes joka hetki, koko kesän ajan.
Jätin kaikki muut ystävät huomiotta, koska halusin ottaa kaiken irti sinusta, meistä.
Tiesin heti alussa, että tulisin pitämään sinusta, mutta en olisi ikinä arvannut, kuinka kaikki päättyisi.
Jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen aloimme puhua minusta ja sinusta muodossa me.
Me tulemme, me teimme, me näimme ja me koimme.
Me olimme erottamattomat, eikä aikaakaan, kun huomasin olevani rakastunut.
Sitä ennen en uskonut koko tunnetta olevan, väitin sen olevan yliarvostettua roskaa.
Nyt tiedän, niin puhuvat vain ne, jotka eivät ole kokeneet tätä.
En ikinä tuntenut perhosia vatsassa, niin kuin tarinoissa kerrotaan. Minun sisälläni oli tulta syöksevä lohikäärme, joka sai minut palamaan ja kaipaamaan seuraasi aina ollessani yksin.
Minun vasen jalkani ei noussut, kun suutelit minua ensimmäisen kerran sillä rannalla, vaan käteni kiertyivät tiukasti niskasi ympärille, etteivät jalkani vain pettäisi.
Ei mitään kliseisiä ruusuja ja vaaleanpunaisia unelmia, vain se ranta ja todellisuus.
Emme tiputtaneet mitään, jota olisimme yhtä aikaa nostamassa niin, että kätemme koskettaisivat. Ainoastaan yksinäisten penkki, johon satuimme samaan aikaan.
Ei kipinöitä koskettaessamme, vaan ilotulituksia sisällämme.
En ollut ennen tavannut ihmistä, joka ajatteli asioista samoin kuin minä, en uskonut sellaista olevan, kunnes tutustuin sinuun.
Räjäytit mieleni tuhansiksi paloiksi, annoit minulle ihmettelemisen aihetta, pohdimme asioita yhdessä ja palautit mieleni parempaan kuntoon, kuin missä se oli koskaan ollutkaan.
Osasit aina kääntää kaiken hyväksi.
En osannut arvata kaiken päättyvän niin yhtäkkiä, tai ehkä en vain halunnut ajatella asiaa, mutta syksy tuli liian pian ja erotti meidät.
Olin ollut niin kauan yksin, ennen kuin tapasin sinut, että ero tuntui tuskalta, rikki repivältä, riepottelevalta tuskalta.
Saatoin sinut laivalle, vilkutit minulle kannelta, aivan kuin Titanicissa. Katsoin laivasi perään niin kauan, kunnes se katosi kokonaan näkyvistä. Vasta silloin tajusin, että olit poissa. Et ehkä ikuisesti, mutta kuitenkin poissa.
Istuin terminaalissa itkua pidättäen ja lähdin kotiin päättäen, että nyt alkaisi uusi aika.
En olisi enää yksin, tarvitsin ihmisiä ympärilleni.
Sinä syksynä koulussa tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, joiden seuraan pakenin, kun valtasin ajatuksiani liikaa.
Ajattelin sinua silti päivittäin, hyvinä päivinä en kuitenkaan antanut ikävälle valtaa, vaan ajattelin meidän hyviä hetkiämme ja saatoin jopa nauraa ääneen.
Huonoina päivinä saatoin maata tunteja sängyssä ja miettiä, mitä tekisimme nyt. Kuinka juoksisimme kilpaa rannalla tai istuisimme keinuilla jakamassa salaisuuksia.
Enkä koskaan lakannut rakastamasta, sillä tiedän jotain, mitä muut eivät.
Tiedän, mitä rakkaus on ja tiedän, että me kohtaamme jälleen ensi kesänä.
Ripustin kaulaani puolikkaan sydämen, korvaamaan sitä puolikasta, jonka sinä veit. Koruun on kaiverrettu päivämäärä.
Päivämäärä, jona me tapaamme taas, sillä samalla rannalla, meidän penkillämme.
Enkä jaksa odottaa, että jälleen kohtaan sinut.
Pojan kissamaisilla piirteillä ja smaragdinvihreillä silmillä.
----------------------------------------------
Viimeisen piti olla jollain tapaa päiväkirjamainen.
6.6
"Mä en haluis olla omistushalunen, mutta entä jos en halua olla pelkkä kaveri?"
Seurustelen.
Minä, vaikka luulin etten ikinä kelpaisi kenellekkään.
Löysin sen oikean, pojan jolle kelpaan, joka saa mut nauramaan.
20.8
"Minä rakastan sinua"
Ensimmäistä kertaa elämässäni, sanoin ne sanat.
Sanoin ne niin, että tarkoitin niitä.
Mä todella rakastan sitä, se saa mut tuntemaan itseni hyväksi ja onnelliseksi.
6.11
Meidän puolivuotispäivä.
Poikaystävä yllätti, se muisti sen. Se tuli mun luo, antoi ruusun ja jotain, joka muutti elämäni.
Sormus.
Se kysyi haluaisinko mennä kihloihin sen kanssa, empien vastasin kyllä ja olen entistä takertuneempi häneen.
15.12
Riitoja.
Niitä meillä on ollut paljon. Lähes jokainen päivä täyttyy niistä, koska olemme kokoajan yhdessä.
En osaisi olla erossakaan enää, olen riippuvainen, se on kuin huumetta mulle.
Huutoa, tavaroiden paiskomista ja lopulta itku ja sopiminen.
Aina sama kaava, eri asioista vaan.
En tiedä kauan jaksan.
3.1
Tunnen itseni oudoksi
tai en tunne itseäni ollenkaan.
Ehkä välillä väsyneeksi,
ahdistuneeksi,
masentuneeksi,
kakkoseksi,
rakastuneeksi,
iloiseksi.
Minä en tiedä missä minä menen
ja missä sinä alat,
kunnes joku tulee väliimme.
Harhauttaa minua ja vie sinut itselleen
jättäen minut piiloon.
Olen onnellisempi kuin ennnen,
mutta samalla surullisempi.
Välillä luulen kuolevani ahdistukseen,
toisinaan sydän pysähtyy onnesta.
Jälkimmäiset hetket kestävät aina liian vähän.
19.3
Et menis
mä pyydän
"Miksen? Ei sillä näyttäny olevan väliä, se on ihan sama"
"Ei ole ihan sama"
"On se mulle"
Sä katoit mua ilmeettömästi
mä käännyin ja pakenin huoneeseeni
ja kuulin kuinka ovi kävi.
Sä läksit.
20.3
Otan pillerin, toisen, kolmannen, sekoan laskuissa.
Huuhdon ne alas järkyttävällä määrällä juomaa.
Mua huimaa.
En osaa elää ilman sua.
Enhän mä koskaan lakannut rakastamasta.
Viimeinen pilleri, enkä mä enää tunne itseäni.
Mun vuoroni lähteä.
--------------------
Comments.
